TIETOA MEISTÄ
Pirteän Pässin perinteisen pihapiirin keskuksena on vuonna 1810 rakennettu ja 2015 remontoitu päärakennus. Tupakahvion ja kokoustilan seinustoja kiertävät perinteiset yhdestä puusta veistetyt penkit, ja katto lepää massiivisten kymmenmetristen hirsien kannattelemana. Pihapiirin rakennuksista osa on ihanasti rempallaan, osa kunnostettu. 1900-luvun alun asussa oleva navetta toimii lampolana. Lampailla on ollut kesästä 2017 alkaen keskeinen rooli maiseman, perinneympäristöjen ja niiden erityislajiston hoidossa. Ilman lampaita pusikko valtaisi avomaan ja avointa, auringonpaahteista ympäristöä vaativat lajit katoaisivat. Pihapiirissä sijaitsee myös vanha kaupparakennus Punainen Kauppa, joka on remontoitu majoittumiskäyttöön. Läheisen järven rannalla on tiluksiin kuuluva Pirttiniemi, jossa on myös majoittumistilat sekä rantasauna.
Maakunnallisella maisema-alueella sijaitsevan tilan niittyjä ja perinneympäristöjä laiduntavat hiehot ja lampaat. Pientareilla kukkivat ahomansikka, kesämaitiainen, hirvenkello ja idänukonpalko. Niittyjä ympäröi yhteensä 206 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue. Sen varjoisissa metsissä viihtyvät niin kuukkeli, lapinpöllö kuin pohjantikkakin. Suojelualueelta löytyy helppokulkuinen luontopolku, joka on noin kahden ja puolen kilometrin pituinen. Polun varrella näkee erilaista metsää, majavalammen ja kaskikoivikon.
Suojelualueeseen kuuluu myös neljän eri järven rantaa. Majavat ovat muokanneet etenkin Kiiskilampea jo vuosikymmenten ajan. Siksi siitä onkin muodostunut mahtava vesilintupoikueiden ja lahopuuriippuvaisten lajien mekka. Tarkkasilmäinen löytää vaikkapa poimu- ja viinikäävän sekä isopehkiäisen – ellei valkoselkätikka ole löytänyt sitä jo aiemmin. Kiiskilammen rantaan rakennettiin keväällä 2019 lintutorni talkoovoimin. Lintutornista voi nähdä majavan lisäksi haapanan, kurjen, joutsenen ja useita muita lajeja. Alueella pesii myös nuolihaukka.
Pirteä Pässi Oy on pieni maaseutuyritys, jonka johto on kahden eri alan ammattilaisen hoidossa. Risto on biologi (FT), tutkija, opettaja ja Suomen luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja. Luontoalan monitietäjä ja osaaja opastaa yhtä hyvin perhos- tai sammakkolaskennan kuin lintuharrastuksen ja nisäkkäiden maailmaan. Kokemus luonnonsuojelun eri alueilta ja pitkä käytännön toiminta antavat painoarvoa lausunnoille.
Jaana puolestaan on sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, joka on pyörittänyt ja pystyttänyt hoitokoteja sekä luonut niille laatujärjestelmiä niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella. Erityisesti vanhusten hyvän hoidon todelliset käytännön keinot ovat Jaanalle sydämen asia. Pirteän Pässin ruokailut esittelevät Jaanan vähemmän tunnetun osaamisen, kuten herkulliset piirakat ja keitot. Kuvassa mukana Riston ja Jaanan lisäksi myös Pirteän Pässin vahtikoira Ursus.
Pirteä Pässi Oy toimii Ilmari Räsäsen Säätiön omistamalla yli 350 hehtaarin laajuisella tilalla. Tilan metsistä on suojeltu yli puolet ja toisella puolella harjoitetaan kokonaan avohakkuutonta metsätaloutta mahdollisimman luontoystävällisesti. Ilmari Räsäsen Säätiö toimii luonnonsuojelun ja perinnemaisemien säilymisen edistämiseksi ja siinä työssä Pirteä Pässi saa olla mukana.
Tutustu tarjontaamme tästä!